Carime Design - tarina

Carime Design tarina on oma tarinani, joka alkoi vuosia sitten. Minulla todettiin astma ja vuodet vierivät pitkittyneiden flunssien ja pahenevan astman kanssa epäpuhtaassa sisäilmassa herkistyen yhä voimakkaammin. Lopulta moninaiset oireet vaikeuttivat jokapäiväistä elämääni ja pakottivat vähitellen valintojen äärelle.

Minulle muutoksen laukaiseva tekijä oli eräs joulunaika, kun olin sairastellut koko syksyn ja jouluna oloni meni todella huonoksi astman kanssa. Rakas äitini oli ostanut minulle joululahjaksi Rhonda Byrnen Salaisuus -kirjan, jonka luettuani päätin, että elämäni muuttuu terveemmäksi ja aloin olla kiitollinen asioista, kuten kirjassa kerrottiin... Samalla lomalla sain inspiraation elokuvasta Eat Pray Love - Omaa tietä etsimässä. Minulle tuli voimakas tunne, että minun on päästävä Balille ja aloin tehdä sen eteen asioita, kuten mm. liimasin kuvan Balilta tietokoneeni eteen.

Keväällä saimme yhtäkkiä ajatuksen hakea mieheni kanssa vuorotteluvapaata vuodeksi, myimme talomme ja omaisuuttamme ja lähdimme kiertämään maailmaa koko kolmihenkinen perheemme yli puoleksi vuodeksi. Tällä matkalla pääsimme Balille ja moneen muuhunkin paikkaan, mutta mikä tärkeintä, kuntouduin ja olin terve. Löysin luonnossa liikkumisen ilon ja vahvan yhteyden luontoon sekä sen tervehdyttävään vaikutukseen niin keholle kuin mielellekin.

Kun sitten vuoden päästä palasin takaisin työelämään, olin muutaman kuukauden päästä siinä tilanteessa, jossa tiesin, ettei näin voi jatkua. Ratkaisu tähän löytyikin aika yllättäen. Luonto josta olin jo pitkään ammentanut voimaa, antoi minulle vastauksen. Intuitiota kuunnellen, toteutimme yhteisen haaveemme ja muutimme Pohjois-Karjalaan mökillemme Pielisen rannalle keskelle kauneinta kansallismaisemaa. Täällä olen aina tuntenut itseni terveemmäksi kuin kaupungissa ja tänne perustin myös pienen majoitusyrityksen, Lake Pielinen Lodgesin muutettuamme.

Minulle puhdas luonto antaa voimaa, mielenrauhaa ja parantaa. Korujeni avulla haluan jakaa saamaani iloa, energiaa ja kauneutta sinullekin. Toivon, että luonnon energia kulkee mukanasi näiden korujeni kautta - korujen, joihin on kätkettynä palanen luontoa.

Rakkaudella,

Riikka